Saapas uppoaa pohjaan asti ruskeaan veteen,
jokainen harppaus painaa enemmän kuin edellinen
Sade piiskaa kasvoja, ne on kiveen hakatut,
katse maassa, missä hämäryys on lakattu
En muista enää, miltä kirkas tuntuu,
tai miten aurinko iholla uinuu
Mutta tässä on hyvä, tässä on turva,
kun ei enää mikään voi mennä kurjempaan

Oon mutainen mies, kuljen mutaista tietä,
eikä maailman myrskyt voi mua viedä
Olen turtunut iskuista, turtunut tähän,
ja vaikka jäljellä on voimaa vain vähän,
niin jossain tuolla, missä taivas on musta,
näkyy heikko ja kirkas kimmellys
Se on kaukana vielä, mutta se palaa,
ja mutaisen miehen kotiin se halajaa

Elämän kiemurat loi tämän uoman,
väsyneen miehen ja harmauden juoman
Ennen pelkäsin sotkea käteni,
nyt muta on ainoa, joka pysyy rinnallani
Ei sanat enää koske, ei mikään enää viillä,
kun on pohjalla käynyt, ei pinta enää kiillä
Mutta jalkojen alla on jotain kovaa,
maa joka kantaa, vihdoin se on lujaa

Oon mutainen mies, kuljen mutaista tietä,
eikä maailman myrskyt voi mua viedä
Olen turtunut iskuista, turtunut tähän,
ja vaikka jäljellä on voimaa vain vähän,
niin jossain tuolla, missä taivas on musta,
näkyy heikko ja kirkas kimmellys
Se on kaukana vielä, mutta se palaa,
ja mutaisen miehen kotiin se halajaa

Katso ylös, vaikka niska on jäykkä,
vaikka polku on pimeä ja jyrkkä
Se kajo ei sammu, se kutsuu ja odottaa,
se mutaisen miehen vihdoin pelastaa

Eteenpäin
kerrallaan
Mudan läpi
kohti sitä hohtoa
Kohti sitä hohtoa