Saapas uppoaa pohjaan asti ruskeaan veteen,

jokainen harppaus painaa enemmän kuin edellinen

Sade piiskaa kasvoja, ne on kiveen hakatut,

katse maassa, missä hämäryys on lakattu

En muista enää, miltä kirkas tuntuu,

tai miten aurinko iholla uinuu

Mutta tässä on hyvä, tässä on turva,

kun ei enää mikään voi mennä kurjempaan

Oon mutainen mies, kuljen mutaista tietä,

eikä maailman myrskyt voi mua viedä

Olen turtunut iskuista, turtunut tähän,

ja vaikka jäljellä on voimaa vain vähän,

niin jossain tuolla, missä taivas on musta,

näkyy heikko ja kirkas kimmellys

Se on kaukana vielä, mutta se palaa,

ja mutaisen miehen kotiin se halajaa

Elämän kiemurat loi tämän uoman,

väsyneen miehen ja harmauden juoman

Ennen pelkäsin sotkea käteni,

nyt muta on ainoa, joka pysyy rinnallani

Ei sanat enää koske, ei mikään enää viillä,

kun on pohjalla käynyt, ei pinta enää kiillä

Mutta jalkojen alla on jotain kovaa,

maa joka kantaa, vihdoin se on lujaa

Oon mutainen mies, kuljen mutaista tietä,

eikä maailman myrskyt voi mua viedä

Olen turtunut iskuista, turtunut tähän,

ja vaikka jäljellä on voimaa vain vähän,

niin jossain tuolla, missä taivas on musta,

näkyy heikko ja kirkas kimmellys

Se on kaukana vielä, mutta se palaa,

ja mutaisen miehen kotiin se halajaa

Katso ylös, vaikka niska on jäykkä,

vaikka polku on pimeä ja jyrkkä

Se kajo ei sammu, se kutsuu ja odottaa,

se mutaisen miehen vihdoin pelastaa

Eteenpäin

kerrallaan

Mudan läpi

kohti sitä hohtoa

Kohti sitä hohtoa