Taivaanranta tummenee, pilvet kiertyy myrskyksi,

kaukaa kantautuu sotatorvien ääni, murskaten hiljaisuuden

Kun miehet marssii, aseet käsissään, liekit silmissään,

he kulkevat tietä, jota veri ja kyynel ovat kastelleet

Mutta jossain kaukana, niityillä, missä lapset vielä nauraa,

hiljainen toivo lepattaa kuin kynttilä tuulessa,

se on rauhan siemen, piilossa pimeyden alla,

joka odottaa hetkeä, jolloin se voi puhjeta kukkaan

Kuinka kauan täytyy maan itkeä, ennen kuin aseet vaikenee?

Kuinka monen sydämen täytyy särkyä, ennen kuin rauhan ääni voittaa?

Mutta vielä kannamme toivoa, vaikka yön varjot on raskaat,

me uskomme siihen päivään, jolloin kaikki aseet aurankärjiksi muuttuu

Sillä sota ei voi koskaan voittaa sielua, joka uskoo huomiseen,

eikä tuli tuhota rakkautta, joka nousee raunioista kuin kevään kukka

Ja vaikka sota yrittää pyyhkiä pois kaiken mikä on kaunista,

rauha odottaa, hiljaa, kärsivällisesti, kuin tähdet pilvien takana

Sillä sota ei voi koskaan voittaa sielua, joka uskoo huomiseen,

eikä tuli tuhota rakkautta, joka nousee raunioista kuin kevään kukka

Ja vaikka sota yrittää pyyhkiä pois kaiken mikä on kaunista,

rauha odottaa, hiljaa, kärsivällisesti, kuin tähdet pilvien takana