Hipaisu on harhaa, pelkkää pintajännitystä,

syvyys vaatii uhrin, sielun säröilyä

Olet aurinko, joka karkaa sormenpäistä,

liekki, joka syntyy jään ja valon häistä

Kuin Ikaros tanssit vasten tyhjää horisonttia,

rakennat kaipuustani kultaista vankilaa

Iho ihoa vasten, olemattomuuden raja,

palon alkuvoima, hiljainen rakentaja

Ikaroksen lailla sokaistut valosta,

liian lähellä tuhkaa, liian kaukana jalosta

Taistelu on turhaa, kun kosketus on kielletty,

sanoihin on vangittu, mikä on jo nielty

Gravitaatio murtuu, kun katseet naitetaan,

tyhjiön painottomuudessa meidät taitetaan

Olet kitkaa, joka sytyttää mun tyhjät aatokset,

olemisen sietämättömät ja hitaat päätökset

Etäisyys on mittayksikkö, jolla tuska lasketaan,

läheisyys on ansa, jossa itsemme kasketaan

Iho ihoa vasten, olemattomuuden raja,

palon alkuvoima, hiljainen rakentaja

Ikaroksen lailla sokaistut valosta,

liian lähellä tuhkaa, liian kaukana jalosta

Taistelu on turhaa, kun kosketus on kielletty,

sanoihin on vangittu, mikä on jo nielty

Vaha sulaa, mutta tahto pysyy rautana,

putoaminen on lentoa, kun meri on hautana

Olemme paradoksi, lihaa ja pelkkää henkeä,

kierrämme kehää, etsimme yhteistä lenkkiä

Ei ole sotaa, vain sokea antautuminen,

liekkiin astuminen, lopullinen maatuminen

Vajoan pintaan, joka ei koskaan petä,

tuli ei kysy lupaa, se ei ketään säästä

Lennät liian korkealle, siipesi ovat vahaa,

tämä etäisyys on kaunista, tämä läheisyys on pahaa

Lopussa on vain valo

Ja hiiltynyt hiljaisuus