Taivaan sineen kohoaa muurit nuo hopeiset,

niin äänetön askel, polkuani kulkee.

Ovat keveät kantaa murheetkin entiset,

kun pouta sylinsä lämpimän aukaisee.

Valoa hohtavat salit, niin hiljaiset.

Hattara jalkojen alla pölähtää,

ei painaudu kanta, ei uurru tie mihinkään.

Voi janoisen huulilla vaahtoa syleillä,

vaan pisaraakaan ei niellä kuitenkaan.

Savua sormet harovat tyhjyyttään.

Pilvien linna on hauras ja hetken vain loistaa,

sen tornit on nostettu iltatuulen henkäyksistä.

Ei se aikaa kestä, ei vuosia, päivääkään toista,

vaan haihtuu pois kuin kaste maan kukkasista.

Niin kaunis on katsella, mahdoton omistaa.

Ei muurari tänne tuo laastia, tiiliä,

ovat harkot kultaa, mitä auringosta valuu.

Ei vasara pauku, on huoneet viiliä,

pääsee tänne vain lipulla meno-paluu.

Hetken se leijuu, kunnes tuuli sen hajottaa.

Vie viima mennessään haaveet, en estellä voi,

oli lainassa vain tää kimmeltävä harha.

Vaikka korvissa suloisa sävelmä hetken soi,

unhoon on vaipuva tää kukkiva tarha.

🎵

Pilvien linna on hauras ja hetken vain loistaa,

sen tornit on nostettu iltatuulen henkäyksistä.

Ei se aikaa kestä, ei vuosia, päivääkään toista,

vaan haihtuu pois kuin kaste maan kukkasista.

Niin kaunis on katsella, mahdoton omistaa.