Seison mäntykankaan laidassa,

nilkat liejussa.

Edessä huohottaa rivi harmaita nuttuja,

kirkonkirjan unohtamia.

He ovat lihamuuri,

kilpi minun ja nuolisateen välissä.

En kulje tietä pitkin.

Tie on poikki.

Kuljen metsän halki,

läpi risukon,

jonne vaunut eivät pääse.

Kuningas istuu kukkulalla teltassaan,

kuningatar vierellään,

viileänä kuin pohjoistuuli.

He näkevät alueet.

Minä haistan pelon

märässä villassa.

Olen sanansaattaja.

Viesti on terävä.

Kun viiva vedetään karttaan,

se on reittini.

Se, joka asettuu poikkiteloin,

saa tuntea,

että risti ja miekka

ovat samaa rautaa.

Oikealta kuuluu rytinä.

Ratsuväki.

Ne tulevat mutkan kautta,

yli ojien ja aitojen,

luulevat olevansa turvassa.

Yksi erkanee,

tulee liian lähelle.

En väistä.

Isken hevosen jalkoihin.

Ritari kaatuu kuraan.

Tikari päättää hänen vuoronsa.

Tantere on sama

vuosisadasta toiseen.

Liput vaihtuvat.

Herra on ylhäällä,

rahvas alhaalla.

Me pidämme järjestyksen koossa.

Kun savu hälvenee,

ei lasketa kaatuneita,

vaan kruunun kiiltoa.

Ilta hämärtää.

Värit palavat tuhkaksi.

Edessäni kaatuneet.

Tie on auki.

Velvollisuus ei lopu.

Pyyhin veren kaavun helmaan.

Otan askeleen.

Kohti uhkaa.

Olen sanansaattaja.

Viesti on terävä.

Kun viiva vedetään karttaan,

se on reittini.

Se, joka asettuu poikkiteloin,

saa tuntea,

että risti ja miekka

ovat samaa rautaa.

Laakso hiljenee.

Korppi taivaalla.

Jään henkiin.

Viesti toimitettu.