On hetkiä

joina sydän on raskas

kuin sateesta märkä kivi

ja sanat

jotka yrittävät lohduttaa

putoavat lattialle

kuin särkyneet helmet.

Silloin sinä tulet.

Et lohduta lauseilla

et yritä selittää

miksi maailma on välillä kylmä

sinä vain asetat kätesi

minun käteeni

ja olet hiljaa.

Se hiljaisuus

on enemmän kuin kaikki puheet

se kertoo, että olen olemassa

ja että olemassaolo riittää.

Kun sitten kallistat pääsi

kuin tuuli kumartuisi kukkaan

ja huulesi koskettavat poskeani

siinä ei ole omistamista

ei lupauksia, ei kahleita

vain valoisa hetki

kuin taivaanranta aamulla.

Ystävän suudelma

niin pieni teko

ja silti sen sisällä

avaa siipensä

kaikki laulut

kaikki joet

kaikki vielä syntymättömät keväät.

Sen varassa jaksan

kulkea sumun läpi

uskoa huomiseen

rakastaa itseäni edes vähän.

Ystävän suudelma

se on majakka

pimeässä

lempeä

varma

armollinen.

Ja jos joskus unohdan

miltä tuntuu olla ihminen

sen muistan silti

kuuman posken

kevyen kosketuksen

ystävän, joka suuteli

ja antoi minun olla ehjä.

Ystävän suudelma

niin pieni teko,

ja silti sen sisällä

avaa siipensä

kaikki laulut

kaikki joet

kaikki vielä syntymättömät keväät.