Mut sydämeni rakkaus on meri,

se sinut saartaa purttas kuljettain.

Ei aavain huoku ympärilläs eri,

poveni hengitystä on se vain.

Niin hyöky rakkauden tuskaisen

sua vie ja kannattaa ja hukkuu sinuun.

Ma, valtameri, minne pakenen?

Kun syöksyit luotani, sa syöksyit minuun.

Yön unettoman onni aineeton

vie minut Välimeren aamuun vienoon.

Satuinen sini vaalennut jo on,

ja tähdet sammuu ohimoilta tienoon.

Ylt’ympärillä kasvoin ihanin

jää ruusut vielä aamu-uneen hentoon,

mut hereillä on tuoksu suloisin,

ja linnut pyrkii palmupuista lentoon.

Mut sydämeni rakkaus on meri,

se sinut saartaa purttas kuljettain.

Ei aavain huoku ympärilläs eri,

poveni hengitystä on se vain.

Niin hyöky rakkauden tuskaisen

sua vie ja kannattaa ja hukkuu sinuun.

Ma, valtameri, minne pakenen?

Kun syöksyit luotani, sa syöksyit minuun.

Ja takaa vuorten sinikukkulain

lehahtaa taivaanseinä hellään kultaan,

kun kirkassilmin nostaa keltatultaan

etelän päivä yli puutarhain.

Kuin paratiisin aamuun väikkyvään

niin meri aukee silmieni eteen.

Etäinen hohde vaipunut on veteen,

vain aamun holvistot, vain valon nään.

Mut sydämeni rakkaus on meri,

se sinut saartaa purttas kuljettain.

Ei aavain huoku ympärilläs eri,

poveni hengitystä on se vain.

Niin hyöky rakkauden tuskaisen

sua vie ja kannattaa ja hukkuu sinuun.

Ma, valtameri, minne pakenen?

Kun syöksyit luotani, sa syöksyit minuun.

Yönsinisinä varjot rantojen

ulapan valkosyliin kuultaa vielä,

mut ruskon värit vaihtuu tuulten tiellä,

ja hymyyn herää aalto utuinen.

Ovilla loistavilla itse taivaan

niin säteen puna sattuu satulaivaan,

mi purjeissansa kaikki aamun koi

ui valoon, jota tajuta ei voi.

Yön unettoman onni aineeton

vie minut Välimeren aamuun vienoon.

Satuinen sini vaalennut jo on,

ja tähdet sammuu ohimoilta tienoon.