Savu kiertää silmän,
maa tärähtää allani taas.
Ruuti haisee, veri kirveltää,
selän takaa kajahtaa torvi.

Miehet ympärillä ei huuda,
ne odottaa. Kädessä kylmä teräs.
Tiedän jo, missä linja murtuu
ja missä se pysyy.

En väisty.
En polvistu, en rukoile.
Tämä maa ei kaipaa marmoria,
se kaipaa miestä, joka taistelee.

Näen ne - rivissä, harmaina,
ne tulevat kuin syksyinen sade.
En kierrä, en vältä.
Seison siinä, missä muut jo väistyy.

Jalka horjahtaa - mut en kaadu.
Viini ei virtaa nyt pöydän yli.
Tämä ei ole tarina,
tässä on kynnet savessa ja hammas terässä.

En väisty.
En silitä kypärää viimeiseksi.
Tämä maa ei kaipaa rukousta,
se kaipaa katsetta, joka ei käänny pois.

Juon kun muut vapisevat,
nauran kun tykki puhuu
ei siksi että olisin peloton,
vaan koska nyt on mentävä kivenkin läpi.

En väisty.
En väisty.

Savussa, kylmässä,
olen vielä tässä.
Niin kauan kuin vihollinen seisoo
en väisty.