Lumi on jäinen, metsä on hiljaa,

kuiskaukset kantautuu tuulessa iltaan.

Kymmenkunta miestä ja loputon yö,

vastassa tuhannet, periksi ei lyö.

Asemia ei jätetä, niihin kuollaan!

huusi vänrikki laukauksen alla.

Ei ole tietä, ei toivoakaan,

vain luodit ja liekkien meri ne kertoo sen.

Pommit jyskyttää, puut sirpaleina,

konekivääri laulaa Iivanoille jäistä hautaa.

Lähetin ruumis on nietoksissa,

silmissä hetken vain kodin kuva.

Asemia ei jätetä, niihin kuollaan!

huusi vänrikki laukauksen alla.

Ei ole tietä, ei toivoakaan,

vain luodit ja liekkien meri ne kertoo sen.

Kivääri tärisee jäätyneessä hanskassa.

tähdetön taivas on loppumme musta.

Ei kuulu vastausta, ei vahvistuksia.

vain tarinamme tuulessa makaa.

Asemia ei jätetä, niihin kuollaan...

Hiljaa ja kylmänä, hankeen painutaan.

Ei jäänyt mitään, vain poltettu rinne,

mut täällä me oltiin – ja voittajina kuoltiin.