En tiedä, miksi kirkonpenkkiin näin
taas hetkiseksi istumaan mä jäin.
Kai tahdoin hetken hiljaisuutta kesken kiireiden,
rauhaa ravinnoksi sydämen.
Kun hiljaisuuden syliin jäädä saa
ja antaa mielensä vain vaeltaa,
voi lapsi olla jälleen edes pienen tuokion
ja antaa kaiken olla niin kuin on,
edes yhden pienen tuokion.

2.
Jos rukoillut en vuosikymmeniin,
nyt tuntuu, että voisin tehdä niin.
”Suo yhteys toiseen ihmiseen ja rauha sydämeen”,
kuiskaan tyhjään Herran huoneeseen.
Ja vaikkei taivaisiin se nousiskaan,
kun hiljaisuuteen kuiskata sen saan,
on niin kuin jotain todeksi jo siitä tullut ois
ja taakastani puolet viety pois,
taakasta jo puolet viety pois.

3.
Mä vaikken vielä nousta tahtoiskaan,
on lähdettävä matkaa jatkamaan.
En Luojastani vieläkään mä tiedä enempää,
enkä tiedä, saanko tietääkään.
Se riittää, että tuntea sen saa,
nyt kuinka näkymätön koskettaa
ja lapsenmielen hetkeksi taas henkiin puhaltaa,
jos Luojasta en muuta tietää saa:
riittää, että jokin koskettaa.