Yöhön kohoaa valheen kalpea tähti, kalsea ja kaukaa katsova,

hohde kuin hopeinen haava, joka hohtaa mutta ei hoivaa

Punot puheesta pitkiä, pehmeitä polkuja, silkkisiä silmukoita,

joihin astun askel askeleelta, vaikka ansan aavistan

Hunaja helähtää huulilta, makea mutta metallinen,

maussa lupaus, pohjassa pisto

Juoni kiertyy kuin käärme kaulalle,

hiljaa, hitaasti, hellästi kiristäen

Rakkaus roudassa, kruunu kylmässä kämmenessä,

kantajaa kalvava, kaunistettu kirous

Seistään sanattoman sanan äärellä,

lausumaton lause leijuu laarin lailla välissä

Rinta routii, routa rintaa raudoittaa,

ei myrsky murra, ei rukous ravista

Sydän on syvä ja sysimusta järvi,

pinta liikkumaton, pohja pohjaton

Valo viipyy vain hetken, väistyy varjojen valtakuntaan,

jossa hengitys on helpompi, hämäryys lempeämpi kuin lupaus

Kovuudesta kasvanut kuori kantaa,

kun sisus ei enää jaksa

Rakkaus roudassa, kruunu kylmässä kämmenessä,

kantajaa kalvava, kaunistettu kirous

Seistään sanattoman sanan äärellä,

lausumaton lause leijuu laarin lailla välissä

Sydän ei sinkoa säkeniä,

vain hiipuu, hiiltyy, himmenee

Silti nimeksi annetaan rakkaus,

vaikka kaikuu onttona kuin ovi autiossa talossa

Kevät kaartaa kaukaa, kääntyy kynnykseltä,

ei kosketa tätä kivistä kammaria

Riimit ropisevat, rikkoutuvat lattiaan,

kaiku katoaa kylmään kattoon

Totuus seisoo terävänä tuulena,

viiltää verettömästi mutta varmasti

Silti jäädään,

sillä pimeys peittää pehmeämmin kuin paljas päivä

Sadut soljuvat, sulavat suuhun ja suohon,

kauniit mutta käyneet

Paasi pysyy, pysyvämpi kuin lupaus,

aallot ajan ajavat yli ja ohi

Jäljelle jää musta, mutainen rakkaus,

ja hiljaisuus, syvä ja soimaton