Tie Vaaran Taa
Lyrics
Kasteen kimmellys aamun varassa,
tie mänöö mutkitellen vaaran rinnettä.
Hiekkakangas rapisoo saappaan alla
kun ihiminen kulukoo, ei mikkään kiiru minnekään.
Sielä ne petäjät huokuvat vanhuuttaan,
naavaiset oksat tuulessa torkkuu.
Korpikuusen katveessa reppu selässä,
muisteloo mies, mihin hupeni nuoruus.
Sitä tie viepi vaaran taa,
sinne missä koti ja Kiiskilä oottaa.
Vaikka poloku on kivinen ja taakka painaa,
Iitan silimät ne Matin kothiin saattaa.
Tuuli se huokajaa petäjän latvassa,
että sielä on rauha, sielä on syli,
kun on päästy sen viimesen vaaran yli.
Sielä se Matti asteloo, verkallaan ko aina,
likanen paita ja hattu vähän kallellaan.
On se tätä polukua tallannu monesti ennenki,
silloin ko saappaat oli uuvet ja askel nuoren pojan.
Vaaran päällä on ilima harvoo ja puhasta,
kahtoo sieltä syvälle selille.
Tuolla alahalla näkyy Kiiskilän kylä,
pienet mökit ko kärpässienet mättähällä.
Sitä tie viepi vaaran taa,
sinne missä koti ja Kiiskilä oottaa.
Vaikka poloku on kivinen ja taakka painaa,
Iitan silimät ne Matin kothiin saattaa.
Tuuli se huokajaa petäjän latvassa,
että sielä on rauha, sielä on syli,
kun on päästy sen viimesen vaaran yli.
Sielä se Iita oottaapi kotitalon portaalla,
varjostaa silimiään ehtoon kirkkaudelta
On pannu pannun kuumaksi ja pullat pöytään,
tietää, milloin se Matti sieltä vaaran takkaa joutaa.
Puro solisoo siinä notkon pohojalla,
vesi on kylymää, hampaissa tuntuu.
Koiruoho tuoksuu ja suopursu huumaa,
kun väsyneen kulukijan pää kotiin päin kääntyy.
Sitä tie viepi vaaran taa,
sinne missä koti ja Kiiskilä oottaa.
Vaikka poloku on kivinen ja taakka painaa,
Iitan silimät ne Matin kothiin saattaa.
Tuuli se huokajaa petäjän latvassa,
että sielä on rauha, sielä on syli,
kun on päästy sen viimesen vaaran yli.
Sieltä se laskeutuupi, poloku vanaha,
kohti Kiiskilän rantaa, vaaran taa.
Iita huikkaa jo kaukaa, että "Joko se mies joutu?",
ja Matti naurahtaa, pyyhkii otsaansa hihhaan.
Uuninpanko oottaapi lämpimänä,
ja hämärä laskeutuu, peitellen maan.
Kaks vanahusta siinä pöyvän ääressä,
yhessä on tultu monta mutkaa, rinnettä vaaran
Sitä tie vei vaaran taa,
kotiin missä rauha ja Kiiskilä oottaa.
Nyt on poloku kulujettu, eikä taakka paina,
Iitan silimät Matin unheen saattaa.
On tultu kothiin, on tultu kothiin.